Membook
Asiakastarina

Membook

Membook Oy perustettiin marraskuussa 2014 jatkamaan perinteikkään Oy Bitti Ab:n työtä järjestöjen IT-palveluiden asiantuntijana. Bitin pitkään palvellut Nekkari-jäsenrekisteripalvelu oli tullut tiensä päähän. Tässä vaiheessa Nemit astui mukaan kuvaan, kun lähdettiin suunnittelemaan palvelun uudistamista täysin puhtaalta pöydältä.

Kehitystarve

Membook Oy haki projektiinsa pitkäaikaista kumppanuutta, jossa roolimme oli toimia startup-yrityksen vastaavana ohjelmistokehittäjänä. Olemme olleet kehittämässä Membookia sen ensimmäisistä biteistä lähtien Tiinan vision pohjalta, ja kehitys jatkuu edelleen.
Ohjelmiston tarkoitus oli ratkaista seurojen, yhdistysten ja vapaaehtoistoiminnan haasteita. Yhdistysten hallinnolliset toimet, kuten jäsenmaksujen ja laskujen lähettely, jäsenrekisterin ylläpito, viestintä ja kirjanpito, vievät usein turhan paljon aikaa ja tarmoa, jos kaikki tehdään käsin tai useilla eri välineillä. Tieto hukkuu matkalle ja lopulta yhdistyksen pyörittäminen vie enemmän aikaa kuin varsinainen yhdistystoiminta: yhdessä oleminen, tekeminen ja vaikuttaminen.

Ratkaisu

Tiedonkulun haasteet on kätevä ratkaista nykyaikaisella tietojärjestelmällä. Membook toteutettiin verkkopohjaisena palveluna, jossa yhdistys voi hallinnoida kaikkia tietotarpeitaan: jäsenrekisteriä, hakemuksia, viestejä, tiedotteita, raportteja ja laskuja. Palvelua voi käyttää sekä selaimella että mobiililaitteella, ja se on suunniteltu sekä yhdistyksen hallituksen että rivijäsenten käytettäväksi.
Tietotarpeiden yhdistämisen lisäksi automatisoimme yhdistyksen laskutuksen, jolloin manuaalisen työn määrä pienenee. Suunnittelimme laskutuksen vastaamaan yhdistysten erilaisiin tarpeisiin, aina verkkomaksamisesta paperisiin muistutuksiin ja pienistä yhdistyksistä suuriin ja monitasoisiin seuroihin asti. Näin taloushallinnon rutiinit keventyvät ja jäsenetkin voivat maksaa jäsenmaksunsa suoraan palvelun kautta.

Kehityksen kulku

Kehitys lähti nopeasti käyntiin, sillä Tiina tunsi yhdistysaktiivina yhdistysten tarpeet, ja lähdimme nopeasti niiden pohjalta rakentamaan ensimmäistä versiota palvelusta. Kehityksen aikana kommunikoimme Slack-kanavalla ja Tiina tuli noin kerran viikossa toimistollemme osallistumaan työpäiviin. Priorisoimme, ideoimme ja ohjasimme projektin suuntaa yhdessä.
Tiina ja muu Membook Oy pääsivät seuraamaan palvelun kehittymistä testaamisen ja projektitaulun avulla. Ilmoitimme uusista päivityksistä ja Membookin tiimi kävi testaamassa ja kommentoimassa. Kirjasimme yhdessä testaushuomiot, ideat ja muut tehtävät omiksi korteikseen monisarakkeiseen Kanban-tauluun. Näin hahmotimme kokonaiskuvan sekä pystyimme seuraamaan ajantasaisesti, miten kukin tehtävä edistyy ja mitä tehdään seuraavaksi.
Membookin beta-versio julkaistiin 2015 ja jatkoimme iterointia myös varsinaisilta asiakkailta saadun testauspalautteen perusteella. Vuonna 2017 huomioimme, että Membook noudattaisi voimaan astuvaa tietoturvasäädöstä henkilötietojen säilyttämisen suhteen. Ylläpito jatkuu vielä tänä päivänä aina tarpeen mukaan.

Teknologiat

Scala, Akka, Spray, Angular, React, ELK-stack, PostgreSQL, Ansible, Docker